Teollisuusyritykset 
ja teollisuustyömaat

Laadukas rakennusvalvonta varmistaa, että hankkeet täyttävät korkeat turvallisuusvaatimukset ja teollisuusstandardit. Valvonta takaa kestävät ja toimivat ratkaisut raskaissa tuotantoympäristöissä ja pitää projektit aikataulussa ja kustannustehokkaina.

Pidämme huolen, että hankkeen toimijat ymmärtävät toisiaan ja sisäistävät omat tehtävät ja vastuunsa sekä kohteen vaatimukset. Olemme asiantuntijataho, joka huolehtii, että kaikki toimivat yhteisen tavoitteen mukaisesti.

Kehittynyt laatujärjestelmämme takaa selkeän dokumentaation ja oikea-aikaisen tiedonvälityksen kaikille osapuolille projektin kaikissa vaiheissa.

Kaikki rakentamisen valvontatehtävät eri vaiheisiin

Rakennusvalvonta

Monipuoliset rakennusvalvonnan palvelut kaiken kokoisiin hankkeisiin: rakentamisen ohjaus ja valvonta, projektijohtaminen, käyttöönotto- ja takuutarkastukset sekä elinkaarimallin mukaiset tarkastukset ja toimenpiteet.

Hankekehitys

Asiantuntijamme vastaavat hankkeesi projektisuunnittelusta, suunnittelun valmistelusta, kilpailuttamisesta sekä onnistuneesta hankinnasta. Ohjaamme suunnittelua, teemme kustannuslaskelmat, valmistelemme rakentamisen sekä kilpailutamme urakat. Suunnittelemme myös työturvallisuuden ja kosteudenhallinnan prosessin hankkeellesi.

Tarkastustehtävät

Suoritamme monipuoliset tarkastustehtävät kohteen kunnonmäärityksestä vanhojen kiinteistöjen riskiarvioihin. Teemme elinkaarimalliarviot ja toimenpidesuositukset sekä määräajoin tehtävät tarkastukset, kuten 10-vuotisvastuutarkastukset ja takuutarkastukset. Toteutamme myös rakennusten loppukatselmukset, käyttöönottotarkastukset sekä huolto- ja kunnossapitokatselmukset ammattitaidolla.

Kosteuskoordinointi

Valvojamme laativat kosteudenhallintasuunnitelmat ja seurannat Kuivaketju 10:n sähköisen järjestelmän kautta sekä tekevät kohdekohtaiset kosteudenhallintariskilistat.

Työturvallisuus

Rakennuttajan työturvallisuuteen liittyvien velvollisuuksien koordinointi, toimeenpano ja seuranta hankkeessa.

Vastaava työnjohtaja

Kokenut rakennusvalvojamme vastaa hankkeesi vastaavan työnjohtajan tehtävistä. Toimenpiteet määritellään erillisen kohdekohtaisen tarkastuslistan mukaan.

Tarkkailijan tehtävät

Tarkkailijamme toimivat rakennushankkeen osakkeenomistajien edunvalvojana ja huolehtivat, että kohde vastaa myyntiasiakirjojen määrityksiä. Pidämme myös huolen, että kohde edistyy sille asetetun aikataulun mukaisesti. Tiedotamme osakkeenomistajille kohteen edistymisestä ja laadusta.

Töitämme teollisuuden alalle

Liiketila, Temrex, Oulu

Asiakas
Temrex Oy
Laajuus
1504 neliötä
Tehtävät
Rakennusvalvonta, Työturvallisuus
Valmistuminen
7/2020

Tuotantotilojen laajennus, Meka Pro, Oulu

Asiakas
Meka Pro
Laajuus
4930 neliötä
Tehtävät
Rakennusvalvonta, Kosteuskoordinointi
Valmistuminen
09/2022

Junnikkalan sahalaitos, Oulu

Asiakas
Junnikkala Oy
Laajuus
15133 neliötä
Tehtävät
Rakennusvalvonta, Tarkastukset, Työturvallisuus, Hankekehitys, Kosteuskoordinointi, Vastaava työnjohtaja, LVI-valvonta, Sähkövalvonta
Valmistuminen
06/2024